Etusivu - Hallitus - Jäseneksi - Tapahtumat - Kasvattajalista - Hoito-ohjeet - Linkit - Foorumi

EPJY:N JÄSENYYS


Jäsenedut:

  • EPJY:n jäsenenä saat jäsenalennuksia näyttelyilmoittautumisistasi EPJY:n järjestämissä näyttelyissä.
  • Lisäksi EPJY järjestää kursseja, luentoja, kerhoiltoja, yhteiskuljetuksia jne., joihin osallistuminen on jäsenille ilmaista tai muita edullisempaa.
  • Jäsenenä saat myös kotiisi jäsenkirjeitä sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvän muhkean ja asiapitoisen jäsenlehtemme Rodentian.
  • Kaikki EPJY:n jäsenet saavat lisäksi -10% alennusta kaikista Seinäjoen Faunattaresta ostamistaan jyrsijä- ja kanitarvikkeista sekä ruoista. (Alennus EI koske myytäviä eläimiä ja on voimassa kunnes toisin ilmoitetaan).
  • Rodentia:

  • EPJY:n A4 -kokoinen jäsenlehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
  • Sisältää paljon kuvia, asiantuntevia artikkeleita sekä muita juttuja kaneista, jyrsijöistä, niiden hoidosta ja harrastuksestamme.
  • Jäsenemme vaikuttavat oleellisesti lehden sisältöön ja ulkonäköön, sillä jokaisella on oikeus kirjoittaa lehteen, esimerkiksi:
    - kaneihin ja jyrsijöihin liittyvää mieltäsi painavaa asiaa,
    - ilmoituksia (esim. synttärionnitteluja, terveisiä, myynti- ja ostoilmoituksia tai kuolinilmoituksia),
    - kysymyksiä, tarinoita, artikkeleita tai esittelyjä esimerkiksi itsestäsi, lemmikistäsi tai omasta harrastuksestasi.
  • Voit myös kirjoittaa runoja tai piirtää kuvia, lähettää valokuvia tai vaikka näyttelytuloksia, jos lemmikkisi on menestynyt muiden yhdistysten näyttelyissä.
  • Materiaalit voit lähettää Rodentian päätoimittajalle:
    Katriina Hautala
    Liinamaantie 30
    62375 Ylihärmä
    rodentialehtigmail.com

    Rodentian deadlinet & ilmestymiskuukaudet:
    Rodentia nro 1: Deadline 1.2. Lehti ilmestyy maaliskuussa.
    Rodentia nro 2: Deadline 1.5. Lehti ilmestyy kesäkuussa.
    Rodentia nro 3: Deadline 1.8. Lehti ilmestyy syyskuussa.
    Rodentia nro 4: Deadline 1.11. Lehti ilmestyy joulukuussa.


    Liittyminen:

    Liittyäksesi EPJY:n jäseneksi, sinun tarvitsee ainoastaan maksaa
    vuosijäsenen jäsenmaksu, 15€*) tilillemme: EPOP Seinäjoki 541915-252384.
    Kirjoita maksun viestiosioon selvästi nimesi, osoitteesi ja syntymävuotesi,
    mahdollinen käytössä oleva e-mail -osoitteesi sekä puhelinnumerosi.
    Mikäli perheessäsi on muitakin innokkaita jäseniä, tulee vain yhden maksaa
    vuosijäsenen maksu. Muut maksavat perhemaksun, 5€. Kaikki perheessä saavat
    muuten samat jäsenedut, mutta perhejäsenet eivät saa erillistä jäsenlehteä.

    HUOM! Liittyessäsi jäseneksi, ilmoitathan myös jäsensihteerille seuraavat asiat:
    Sähköpostiosoite. Muistathan ilmoittaa sähköpostiosoitteesi, mikäli käytät
    osoitettasi aktiivisesti! Sähköpostitse pystymme tiedottamaan jäseniämme
    kiireellisissä asioissa nopeammin kuin tavallisella jäsenkirjeellä.
    Syntymävuosi. Tietämällä jäsentemme ikärakenteen pystymme paremmin
    suunnittelemaan toimintaamme kaikkia jäseniämme kiinnostavaksi!
    Puhelinnumero. Myös puhelimitse pystymme tarvittaessa tavoittamaan
    jäsenemme nopeasti. Tämä on hyödyllistä eritoten yksittäisissä jäsentapauksissa.
    Ilmoitathan jäsensihteerille lisäksi voimassa olevat postiosoitetietosi!
    EPJYn jäsenrekisterin tietoja ei luovuteta yhdistyksen ulkopuolelle!


    *) Jäsenmaksu on voimassa kerrallaan yhden kalenterivuoden, tammikuusta joulukuuhun!
    Jäsenmaksu maksetaan aina vuoden vaihteessa ja se vanhenee saman vuoden lopussa!
    Uusille jäsenille jotka liittyvät keskellä vuotta, lähetetään aikaisemmin samana vuonna jo ilmestyneet lehdet.

    INFOPUHELIN:
    Mikäli sinulla on akuuttia kysyttävää yhdistyksen toiminnasta, näyttelyistä
    tai jäsenmaksuista, voit soittaa EPJYn infopuhelimeen: 044-296 4096


    © Etelä-Pohjanmaan Jyrsijäyhdistys ry 2012